Kanada. Kotini seuraavat neljä kuukautta. Luvassa todella kovia hommia, ja niistä raportoin tulevaisuudessa tähän blogiin. Seuraavat reilut neljä kuukautta pitävät sisällään reenausta, hauskanpitoa, reissausta, uusia ystäviä, kokemuksia sekä kai hieman vaihto-opiskelua. Elämäni parasta kesää seuraa nyt elämäni paras syksy ja toisin kuin Suomen yleisurheilu tai tamperelainen jääkiekkoilu tämä vuosikymmen saa huikean päätöksen.
Elämäni Suomessa on nyt siis pakattu pahvilaatikoihin ja jemmattu odottamaan tulevaa vuosikymmentä. Nohevana teekkarina uskoin selviäväni kahden kämpän muutosta parissa päivässä, mutta arviointivirheet seurasivat toisiaan ja lopullinen ajankäyttö tuplaantui. Jos jotain viimeistään nyt oppi niin sen, ettei ikinä pitäisi aliarvioida sitä tavaran määrää, jota ihminen elämänsä aikana hamstraa ja josta haluaa kynsin hampain pitää kiinni ilman järkiperäistä syytä. Osan kamoista roudasinkin suosiolla Punaisen Ristin kautta hyväntekeväisyyteen ja häkellyttävän positiivisista ilmeistä päätellen ne menivät oikeaan osoitteeseen. Hyvä niin, minulla kun ei ole niille käyttöä enää paluun jälkeenkään.
Mutta takaisin tähän päivään. Pohja lasissa häämöttää ja niin häämöttää myös lähtö. Lentolaukku on täynnä rytkyjä ja positiivista reissumieltä, ja se kun pysyy mukana matkassa niin pärjää varmasti. Ruumaan mennyt laukku saa minun puolestani vaikka hävitä, sillä nyt ei kanisteri kiristele. Odotankin loppuvuotta todella hyvillä fiiliksillä ja mitä enemmän hommat ryssii ja uusien asioiden kanssa painii niin sen hauskempaa varmasti on. Jotain uutta tällä reissulla halutaankin kokea.
Jahas. Soon lähtökuulutus ja viimeiset 40 askelta suomen kamaralla. Nähdään ensi vuonna. Palailen New Yorkista. Take care.
