Viimeiset päivät jatkoivat siitä mihin edellisessä kirjoituksessa jäätiin. Viimeisiä bileitä, viimeisiä tenttejä ja viimeisiä reenejä. Tentit sujuivat kaikki erinomaisesti ja sarjasta A- A- C+ ei löydy kyllä löydy juurikaan parantamisen varaa. Etenkin kirjallisuuden C+:n muistan tästä eteen päin mainita tasan jokaisessa käänteessä, sillä se vaati vaivaa ja voimasanoja. Kyseisen kurssin 1500 sivuisen Retellings -kurssikirjankin raahasin matkamuistona mukanani Suomeen.
Todellisuudessa kyseinen kirja on laukussani siitä syystä, ettei koulun kirjakauppa suostunut ostamaan 120 taalan kirjaani takaisin, koska sitä ei tarvita enää ensi lukuvuonna. Tai no olisivat ne ostaneet, mutta siitä olisi saanut 5 dollaria JOS minulla olisi ollut mukanani kirjan kanssa tullut runo-CD. Eipä ollut mukana, enkä lumimyrskyssä lähtenyt tarpomaan himaan ja takaisin kolmen euron takia. Muutenkin kirjakaupan ostopolitiikka oli ihan suoraa sitä itseään, 120 dollarin kirjoista sai järjestään noin 50% takaisin oli kirja miten uuden veroinen tahansa. Vaan eipä ollut vaihtoehtoa, pakko oli myydä, kun en ole noita ensi vuonna itse uusille opiskelijoille kaupiskelemassa. Ja kirjat tosiaan oli lukuvuoden alussa käytännössä pakko ostaa, sillä koulun kirjastossa niitä ei ollut.
Onneksi metro-passin (kuukausilippu Halifaxin julkisiin) kanssa oltiin rennompia, ja siitä sai ensi vuoden rahat takaisin vaikka teinkin palautuksen myöhässä. Ideana opiskelijoille pakollinen kuukausilippu on kaksipiippuinen juttu, sillä osa vaihtareista/paikallisista ei käytä busseja koskaan. Minulle se tosin kelpasi, sillä suhasin busseilla päivittäin kaupungin päästä toiseen ja säästin passilla satoja euroja. Suurin osa tosin unohti koko passin palautuksen ja menettivät rahansa, sillä palautusmahdollisuudesta ei erikseen liikoja huudella. Tämä kannattaa tulevien Halifax-vaihtareiden muistaa. Muuten lähtöbyrokratiaa ei ollut, ja koulu lähettää opintosuoritukset Lappeenrantaan automaattisesti. Toivottavasti Suomessa kurssien hyväksyttäminen toimii yhtä jouhevasti.
Tenttien huvettua oli viimeisten jäähyväisten aika. Tosin parhaiden kavereiden kanssa jätimme moiset epämiehiset (onko tämä edes suomea?) herkistelyt väliin, ja keskityimme sen sijaan miettimään jälleennäkemisten ajankohtaa. Oktoberfest kutsuu syksyllä ja Bermuda heti, kun sinne saa sopuhintaan lentoja. Ja toivottavasti joskus vielä käväisen Halifaxissakin, jäi sinne sen verran paikallisia kavereita.
Ja koska kaikki hienot raportit loppuvat aina tyylikkääseen yhteenvetoon, niin tässä reissusta ensimmäisenä mieleen jääneitä asioita.
Peukku ylös!
1. Kaverit. Reenikavereita, paria vaihtaria ja yhtä bermudalaista tulee kyllä ikävä. Ei olisi uskonut, että neljässä kuukaudessa voi oikeasti syntyä niin hyviä ystävyyksiä.
2. Kielitaidon karttuminen. Perfektionisti haluaa aina parantaa kaikkea, mutta kyllä näihin saavutettuihin tuloksiin voi olla ihan tyytyväinen. Etenkin englantia äidinkielenään puhuvien kanssa hengaaminen paransi omaa lontootani aivan älyttömästi, ja Chris ja kumppanit tekivät parhaani vieroittaakseen puheeni kirjakielen oikeaoppisuudesta. I'll hollaz at you lata, Chris!
3. Erilaisten ihmisten, kulttuurien ja tapojen kohtaaminen. Kyllä se aina vaan avartaa.
4. Reenimahdollisuudet. Nämä olivat kaikin puolin huikeat.
5. Toisenlaisen koulun kokeminen. Oli hienoa nähdä, miten toisella puolella maailmaa opiskellaan samaa alaa.
6. Viihteellisyys. Oli maa kumpi tahansa, rapakon takana osataan tehdä asioista showta. Vilkkuvat valot lämmittävät vanhan nörtin sydäntä aina kummasti.
7. Kanankoivet. Näitä Suomen pubeihin ja heti.
8. Loistavat ja motivoituneet proffat.
9. Outletit ja muut halvat ostosparatiisit.
10. Boosterjuice & Tim Hortons.
Peukku alas!
1. Kallis puhelimen/netin käyttö. Viiden megan kuukausilimitillä varustettu nettiliittymä maksaa noin 30 taalaa kuussa. Lisägigat operaattorista riippuen tyyliin viisi taalaa kipale.
2. Yliopisto-opiskelun kallius. Onneksi LTY maksoi minun viuluni.
3. Kallis ruoka. Eikä täältä saa edes Ehrmannin rahkaa. Tai mitään muutakaan rahkaa.
Kiitos Halifax. Seuraavassa kirjoituksessa kahden viikon Floridan loman parhaat palat.
Ainiin. Monet ovat kysyneet, että millä tavalla Suomi tunnetaan maailmalla. Vaihtarit ovat melko hyvin perillä, kanadalaisten lähinnä lätkästä. Muita satunnaisia huomioita oli metallibändien suosio, muutama HIM- ja Apocalyptica-paitainen tyyppi käveli vastaan. Hauskin juttu tuli kyllä reenikavereiden keskuudesta. Pari jätkää nimittäin kuuntelivat innoissaan Turmion Kätilöitä. Toivottavasti eivät lyriikoiden takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti