Kennedy Space Centerissä konkretisoituu kyllä hienosti se, mitä saadaan aikaan kun vain halutaan ja siinä samalla unohdetaan sellainen pieni yksityiskohta kuin raha. Budjetti oli 60-luvulla rajaton ja tuon vuosikymmenen teknologiset saavutukset ovat kirjaimellisesti jokaisen turistin käsin kosketeltavissa. Kuivasta museosta ei voi pahalla tahdollakaan puhua, kiertoajelut ja dokumentit olivat äärimmäisen mielenkiintoisia. Esimerkiksi Apollo 11:sta laukaisua matkiva esitys oli vaikuttava: komentokeskus oli tarkka replika alkuperäisestä, radioviestintä autenttista ja jopa ikkunoiden helinäkin oli laukaisun hetkellä mallinnettu siististi. About siltä sen oli insinöörismiesten näkökulmasta joskus pakko tuntua. Harmi, ettei valokuvat täysin välitä tuota tunnelmaa.
Keskuksessa näkee kyllä erilaisia kantoraketteja, kuumoduuleja, astronauttien pukuja, laukaisualustoja, kansainvälisen avaruusaseman osia yms. tilpehööriä sen verran vakuuttavat määrät, että siinä varmasti paatuneinkin foliohattu pyörtäisi salaliittoteoriansa kuuseikkailuista.
Ainut marmattaminen tuli paikallisista seitsemän dollarin astraalihodareista, joilla oma nälkä piti saada tyydytettyä. Ei liikaa gourmeta makuhermoille.
Ja koska kyseessä oli vuoden viimeinen päivä, Kennedyn jälkeen aloimme valmistautumisen uuden vuosikymmenen vastaanottamiseen. Lopullisena suuntana meillä oli Orlandon keskusta, johon oli rakennettu Times Squaren putoavaa palloa matkiva appelsiini (Floridassa kun ollaan). Ei ihan päästy alkuperäisen tasolle, mutta puolilta öin kesävetimet päällä hikoilu oli sentään uusi uudenvuoden kokemus.
Tästä eteen päin ilmat sitten viilenivätkin huomattavasti, kun Florida sai osansa itäisen rannikon kylmästä rintamasta. Vaan eipä matkaakaan enää ollut jäljellä kuin pari päivää ja rusketus oli jo saatu, joten emme murehtineet asiaa liikoja.
Jo Orlandon matkan alussa meille suositeltiin paikallista Tastings-ravintolaa, jonka erikoisuutena on erilaiset viinit ja juustot. Nyt oli sen aika. Mitään eksperttejä ei kukaan meistä em. alueilla ole, mutta ei se mitään meinaa. Tastingsissä jokaiselle lyötiin oma sirukortti kouraan, ja sillä haettiin itse mitä tahansa viiniä kolmessa eri koossa. Kaikki ostokset tallentuivat kortille, ja koko setti maksettiin lopuksi kerralla. Ideana oli nimenomaan kokeilla erilaisia viinejä itse ilman tarjoilijoiden väsyneitä suosituksia. Kyytipojaksi erilaisia juustoja, ja siinä se ilta rattoisasti menikin. Hauska konsepti.
Seuraavaksi oli vuorossa Universal Studiosin Citywalk, joka yhdistää Universalin kaksi erilaista teemapuistoa. Citywalkin pitäisi olla iltaisin kaupungin menomesta ja sitä kehuivat ennen matkaa niin tutut kuin tuntemattomat. Meitä se ei hirveästi sytyttänyt, joskin hyvää sapuskaa sieltä sai. Vilkkuvia valoja ja muuta viihdemeininkiä kyllä oli yllin kyllin, mutta ehkä tähän mennessä oli jo saanut ähkyn moisesta.
Viimeinen äksön-päivä ja viimeinen rutistus. Auton nokka kohti Tampaa ja Busch Gardensia, joka on huvipuiston ja eläintarhan risteytys. Tai oikeastaan eläintarhan ja vuoristoratojen risteytys, sillä kaikki huvilaitteet olivat käytännössä erilaisia vuoristoratoja. Ilma oli poikkeuksellisen kylmä, joten suurin osa ihmisistä oli päättänyt jäädä himaan. Niinpä pääsimme nauttimaan melkeinpä tyhjästä teemapuistosta, joka tosin oli osittain jo niin hiljainen, että se sai jo aavemaisiakin fiboja. Noh, eipähän tarvinnut jonottaa mihinkään.
Puisto oli jaettu eri osioihin, joilla jokaisella oli oma teemansa. Erilaisia eläimiä oli laidasta laitaan aina orangeista kengurun poikasiin. Ja olihan ne siistejä vesseleitä.
Eläinten lisäksi erikoisuutena olivat jo mainitut vuoristoradat. Joidenkin listausten mukaan Busch Gardensin vuoristoradat kuuluvat maailman hurjimpien joukkoon, joten lähtökohdat olivat vellihousuille oikein otolliset. Mutta kun sinne asti on tullut niin pitihän sitä nyt kokeilla. Ja kun jonottaakaan ei tarvinnut, niin tulihan niissä monta kertaa käytyä. Paras oli varmasti Sheikra, joka aloittaa ajelun 60 metrin vapaapudotuksella naamat tonttiin päin. Valitettavasti mitkään kuvat tai videot eivät anna oikeutta ko. radalle, mutta tässä youtubesta löytynyt pätkä.
Että näin. Illalla olikin sitten aika pakata omaisuus laukkuihin ja valmistautua kotiin paluuta varten. Viimeisen neljän kuukauden aikana vietimme reissuissa ja hotelleissa yhteensä kuukauden, joten suurin matkustusinto on tältä erää kyllä tyydytetty. Mutta eiköhän se kipinä sieltä taas syty muutaman kuukauden päästä. Matkatavaraa oli muuten yhteensä yli sata kiloa, joka on mielestäni ihan kunnioitettava määrä. Varsinkin kun reissuun lähdettiin 50:llä kilolla.
Se on nyt tämän blogin osalta aika sanoa kiitos ja näkemiin. Hauskaa oli kirjoitella ja palaute oli mukavaa, mutta en olisi kyllä etukäteen uskonut, että tämän kirjoittaminen voisi olla näin työlästä ja aikaa vievää. Pienemmällä itsekritiikillä olisi varmasti tullut enemmän ja huolimattomampaa tekstiä, mutta tyylilleni uskollisena halusin viimeistellä näitäkin tekstejä viimeiseen asti. Näin jälkeen päin kirjoituksia tarkastellessani olen kyllä ihan tyytyväinen, kaikki tuli sanottua mitä tässä muodossa matkasta voi kertoa.
Kunnon taiteilijat tietävät jo ennen ensimmäistäkään kirjoitettua sanaa millä sanoilla teoksensa aloittavat ja päättävät. Minulla ei ole moisesta hajuakaan, sillä olen sanonut jo kaiken. Niinpä lopetan samoilla sanoilla kuin aloitin, sillä ne ovat hyvät sanat. Keskarin paikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti