Welcome to my crib

Niin se aika rientää. Tämän viikon jälkeen luentoja on jäljellä ällistyttävät yksi (1) viikko. Sitä seuraa kahden viikon ja kolmen hikisen tentin koerupeama, jonka jälkeen päiväni Halifaxissa alkavat olla luetut. 21 joulukuuta astelen todennäköisesti elämäni viimeiset askeleeni täällä Nova Scotian ylpeydessä, joten nyt on hyvä hetki kertailla missä ja miten sitä on tullut asuttua.

Edellinen oli aasinsilta. Se ei todellakaan ole se nerokkain mahdollinen, mutta tätä kutsutaan alan piireissä luomisen tuskaksi. Ja voi veljet, se jos mikä on tullut tutuksi kirjallisuuden kurssilla. Siitä tentistä muuten tempaisin B-:n, joka on Suomen asteikolla kolmonen. Oli Shakespeare ja John Donne hallussa.

No mutta asiaan. Tässä siis katsaus Halifaxin kulmilta. Aloitetaan satamasta, joka on maailman toiseksi suurin luonnontilainen satama (no additional dredging needed). Lämpimään aikaan satamasta löytää paljn ihmisiä ja hienoa tunnelmaa, näin talven kynnyksellä meininki on kuitenkin jo vähän hiipumaan päin. Lämpimästä tuli muuten mieleen, että täällä päästään vielä aika ajoin reilusti yli kymmenen asteen, joka etenkin aurinkoisella kelillä on todella jees.

Kivenheiton päästä satamasta on Halifaxin vanha linnoitus, joka sijainniltaan on aivan kaupungin ytimessä. Ison kukkulan päällä oleva linnoitus rakennettiin aikanaan, yllätys yllätys, suojelemaan kaupunkia. Ennen kukkulan päälle nousemista törmää kuitenkin kaupungin ylpeyteen, vanhaan kellotorniin, joka on ehkä tunnetuin Halifaxin maamerkki. 

Kukkulan päältä avautuvat näkymät joka puolelle kaupunkia. Tässä mm. edellinen kellotorni toisesta vinkkelistä. Samaan kuvaan on mahtunut myös Halifax Metro Center, jossa parin vuoden takaiset jääkiekon MM-kisat pääasiassa pelattiin. Satuimme myös näkemään linnoituksen portin vahdinvaihdon kuin tilauksesta.

Huomaa alla olevan kaverin mursuviikset. Badass! 

Toiseen suuntaan avautuu kaupungin pohjoispuoli, joka on kaupungin levottomampaa puolta. Ja siellä tallustellessa en kyllä yhtään ihmettele kaupunginosassa asuvien reenikavereiden juttuja. Vaikka Halifax suhteellisen turvalliselta tuntuukin, niin varoitukset kannattaa silti ottaa tosissaan. Pimeällä olkansa yli kurkkimista kannattaa tehdä enemmän kuin Helsingissä. Tuleville vaihtareille tiedoksi, että asunto kannattaa siis mieluummin hankkia kaupungin eteläpuolelta.

Kukkulan eteläpuolella sijaitsee Halifaxin sydän, Spring Garden Road. Katua voidaan pitää kaupungin pääkatuna, ja sen varrella sijaitsee kaikki vähänkin järkevä tekeminen shoppailusta elokuviin. Katu näyttää ja tuntuu todella pieneltä ja sitä se kiistämättä onkin. Mutta se on varmasti osasyy miksi se on tunnelmaltaan muutaman ylisanan arvoinen. Etenkin näin joulunalusaikaan katu pääsee oikeuksiinsa.

Kyseiseltä kadulta on alle kilometrin matka kämpille, joten asun käytännössä ihan keskustassa. Matkaa koulullekin on vain noin 1,5 kilometriä, joten sijainnin puolesta suosittelen kyllä South Streetin keskustan puolen kämppiä tulevillekin vaihtareille. Allekirjoittaneelta saa pyytäessä nykyisen vuokraisännän osoitetiedot, häneltä löytyy yleensä kämppä jos on tarpeeksi ajoissa liikenteessä.

Ja tästä päästiinkin sitten omaan luukkuuni. Kaksion puutalon yläkerrasta sai 800 dollarilla, mikä vastaa nykykurssilla noin 500 euroa. Ei lainkaan paha siis. Etenkin kun kampuksen tarjoamat asunnot ovat kalliimpia ja niissä joutuu oman huoneensakin jakamaan toisen opiskelijan kanssa. Alla olo-/makuuhuone, vaatehuoneena toimiva toinen huone sekä kotimme sydän, keittiö.

Puitteet ovat oikein mahtavat ja jos oikein mielikuvitusta käyttää, niin olohuoneen ikkunastakin avutuu mainiot näkymät merelle. Kyllä kelpaa tällaisina aurinkoisina aamuina.

Tämä kaunis kokonaisuus pidetään tietysti viimeisen päälle siistinä. Tästä pitää huolen vuokraisännän ystävällisesti lahjoittama imuri, joka ansaitsisi melkein oman blogikirjoituksensa, se kun on nimittäin todellinen insinöörityön taidonnäyte. Tämä punainen noin 20kg painava kapistus tottelee nimeä Dirt Devil. 

Pikainen googlaus paljasti, että tällainen firma on edelleenkin olemassa, mutta tämä malli lienee vähintään 80-luvulta. Niinä kultaisina vuosina ko. firman tuotekehityksen lähtökohtana on ollut mitä ilmeisimmin luoda maailman kovaäänisin imuri ja siinä on totta vie onnistuttu. Olen elämässäni törmännyt jopa pariin suht järeään teollisuusimuriin, joiden tuottamat desibelit suorastaan hellivät korvia tähän verrattuna. Dirt Devilin ääni on oikeasti niin järjetön, että imuroin sillä korvatulpat päässä. Ja se on muuten vähän helkkaristi mölyä, vertailun vuoksi sanottakoon etten edes Kovien Hommien vikalla keikalla pitänyt korvatulppia. Ja niistä desibeleistä tuli jo sentään sanomista.

Onneksi imuteho kuitenkin korreloi suoraan melun kanssa, ja imuri syö metrin säteeltä kaiken, jonka paino on alle viisi kiloa. Niinpä etenkin eteistä imuroidessa kengät on tullut siirrettyä tunnollisesti muualle, virheistä on syytä oppia ensimmäisellä kerralla.

Seuraavassa päivityksessä hieman lisää maisemia mm. yliopiston kulmilta ja Halifaxin eteläkärjen Point Pleasant Parkista. Sitten onkin näkemisen arvoiset kohteet saatettu kuviksi. Koulu ja muiden kiireiden takia blogin päivitystahti on hieman hiipunut, mutta yritetään jatkossa vähän kiriä.