lauantai 16. tammikuuta 2010

Florida part 1

Koulu Halifaxissa oli pulkassa 18. joulukuuta, jonka jälkeen joulu jo kolkutteli ovella. Suurin osa vaihtareista suuntasi kotikonnuille joulun viettoon, mutta osa – myös me – käytti vuoden lopun reissaamiseen. Meille valinta oli helppo, lentokoneen nokan piti osoittaa lämpimään. Niinpä 21. joulukuuta aloitimme kahden viikon loman Orlandossa, Floridassa.

Tosin, koko itä-rannikkoa sekoittanut lumimyrsky perui alkuperäisen lentomme Washingtoniin. Vaihtoehdoksi annettiin kahden vuorokauden odotus Halifaxissa tai lento Torontoon, ja vuorokauden odotus siellä. Valinta osui Torontoon, johon päästyämme kinuimme välittömästi pääsyä jo buukattujen Orlando-lentojen stand by -listalle siltä varalta, että jotain ei etelän loma kiinnostakaan. Ja niinhän siinä onnekkaasti kävikin, että mahduimme tuurilla lennolle ja vältimme vuorokauden lentokentällä maleksimisen.


No mutta asiaan. Matka oli varattu jo lokakuussa, koska silloin haaviin tarttui huokea paketti lennosta ja neljän tähden hotellista hintaan 500 euroa per kärsä. Odotukset olivat korkealla ja niihin kyllä vastaattiin, hotelli sijaitsi Orlandon keskustassa moottoritien varrella, josta oli vaivaton lähteä mihin tahansa ilmansuuntaan ilman turhaa ruuhkaa. Ja ilmainen vinkki Orlandoon matkaaville. Vaikka suurin osa hotelleista sijaitsee International Drivella (ja jostain kumman syystä porukka sitä suosittelee), on se 7 mailin päästä Orlandosta ja todella ruuhkainen ja näätäinen liikenteen suhteen. Suosittelen keskustaa, auto siellä pitää joka tapauksessa vuokrata niin miksi tehdä homma liian vaikeaksi. Hotellista ei muutenkaan ollut pahaa sanottavaa. Kaikki pelasi viimeisen päälle ja palvelukin oli suomalaisen makuun melkein yliystävällistä.

Kaksi viikkoa on pitkä aika maata auringossa altaalla, joten jokaiselle päivälle keksittiin myös muuta mielekästä tekemistä. Ensimmäinen päivä kierreltiin ja kaarreltiin Orlandon keskustassa ja odotettiin suomalaisten lisävahvistusten saapumista. Äidin ja systerin oli tarkoitus tulla päivää myöhemmin, joten otimme odottelun iisisti ettei paikat revähdä. Oli ko. henkilöiden myötä nimittäin sellainen annos ADHD:ta tulossa, että pakko oli ladata akkuja myös altaalla.

Lopulta hullunkurinen perhe oli koossa ja vuokra-auto alla. Niinpä hurautimme paikalliseen elokuvateatteriin katsomaan Disneyn tämän vuoden uutuuden, luvassa oli The Princess and the Frog. Leffa oli loppuvuonna Avatarin jälkeen Amerikan ylivoimainen kakkonen ja sen kyllä huomasi, meidän lisäksi leffateatterissa oli 5 henkilöä. Noh ei sen väliä, testosteroni ei kärynnyt mutta elokuva oli siitä huolimatta loistava. Vanhan ajan piirretty ilman liikoja tietokone-efektejä, toimii. Ja onhan siinä sitä rakkautta. Saa pitää tyttöystävää kädestä ja hempeillä. Ei ihan luonnollisesti lähtenyt ne omat korvasta korvaan -hymyt, mutta hameväen ilmeistä päätellen elokuvassa oli jotain spesiaalia.

Orlando on Floridan suosituimpia paikkoja keskeisen sijainnin ja monien teemapuistojen takia. Orlandon puistoista valitsimme kahden päivän passit Disneyn puistoihin, joista tsekkasimme legendaarisen Magic Kingdomin jouluaattona (vuoden toiseksi suosituin päivä joulupäivän jälkeen). Porukkaa oli aivan pirusti ja joka paikkaan sai jonottaa, mutta mikäs siinä oli 24 asteen lämmössä ollessa. Aamulla mentiin ja illalla lähdettiin, ja niiden 10 tunnin aikana nähtiin kyllä taatusti kaikki mitä haluttiin. Ja onhan se hieno paikka. Laitepuoli ja yleisfiilis oli toki lapsille tarkoitettu, mutta kyllä sieltä aikuinenkin löysi hämmästeltävää. Ja kaikkien pariskuntien pitää ottaa Tuhkimo-linnan edustalla yhteispotretti. Näin olen ymmärtänyt. Tai näin minulle kerrottiin. (alle en kuitenkaan sellaista laittanut, koska se oli aavistuksen liian kermainen)

Ainiin. Magic Kingdomissa voi myös nähdä erilaisia Disneyn hahmoja, joita halaamaan päästäkseen täytyy jonottaa jotain vartin (Toy Storin cowboy) ja tunnin (Mikki Hiiri) väliltä. Me jonotimme prinsessoja katsomaan, se oli hyvin tärkeää. Miehille tiedoksi, syökää ylpeytenne ja varmistakaa mihin jonotatte. Keiju-jono oli prinsessa-jonon vieressä, joten vietimme ensin allekirjoittaneen jääräpäisyyden takia vartin väärässä jonossa. Ja sanomista tuli.

Jouluaatto ei rapakon takana ole vielä juuri mitään, joten vasta joulupäivänä “vietimme” itsekin joulua. Oudolta tuntui, koska ulkona on kesäkelit ja lumesta/kylmästä ei tietoakaan. Päivä kului uima-altaalla ja ilta joulupäivällisellä, mahtava levähdyspäivä hektisen Disneyn jälkeen.

Ja levähtää pitikin, sillä seuraavana päivänä tiedossa oli ankaraa shoppailua. Ensimmäisen shoppailupäivän valinnassa ei tietenkään käytetty harkintaa, joten suuntasimme paikalliseen outlettiin vuoden vilkkaimpana ostospäivänä. Kanisteri hajosi kyllä kieltämättä heti moottoritiellä. Viimeinen 2 kilometriä vei aikaa rapiat 1,5 tuntia, sillä jokainen halusi ostoksille samaan paikkaan. Lopulta auto oli kuitenkin parkissa ja lyllertäminen tuhansien ihmisten sopassa voi alkaa. Ja sitä porukkaa oli aivan järjettömästi, osassa kaupoissa oli kahta neliötä kohti yksi ihminen. Kassajonotkin mitattiin kymmenissä metreissä, joten oman mielenrauhan säilyttämiseksi käännyin osasta liikkeistä jo ovelta takaisin. Ja ikään kuin alleviivatakseni omaa turhautumistani ostin seitsemän tunnin aikana vain yhden t-paidan (jonka ostin ensimmäisestä kaupasta). Noh, naiset ostivat sitten senkin edestä.

Seuraavana päivänä noudatimme tuttua äksöniä/lepoa -rytmiä, joten vuorossa oli koko päivä lepoa ennen toista Disney-päivää. Toinen valittu puisto oli Disney Hollywood Studios, joka keskittyy elokuviin ja animaatioihin.

Kahdesta Disneyn puistosta tämä oli mielestäni se parempi, sillä siellä oli enemmän tekemistä aikuisille. Eräs mainitsemisen arvoinen kokemus oli Indiana Jones -näytelmä, jossa 40 minuutin esitys kävi läpi kolme erilaista stunttikohtausta ja millaisia kikkoja niissä käytetään. Periamerikkalaista jaarittelua ja hauskuttelua oli ehkä hivenen liikaa, mutta mikä minä olen toisaalta toisen kulttuurin kasvattina arvostelemaan. Sellainen on tuolla ihan normaalia.

Stunttiautojen kaahailu oli samanlainen kokemus, jossa 35 min ohjelma keskittyi autoilla/prätkillä kikkailuun. Hieno tämäkin.

Paras juttu oli ehkä The Great Movie Ride, joka oli vaunuajelu läpi erilaisten elokuvien. Oli villiä länttä ja Maija Poppasta, mutta tyylikkäin juttu oli kyllä Alien. Harmi vaan, että säikyttely oli perheen pienimpien takia melko kesyä.

Ja onhan siellä sitten Kaunotar ja Hirviö -musikaali typistettynä versiona. Se on todella IHANA. Ja juoni on PARAS IKINÄ. Ja voi miten röyhkeä se öykkäri on joka haluaa Bellen väkisin. Mut TOSIRAKKAUS voittaa eikä ole väliä vaikka olisit ulkonäön puolesta ihan täys HIRVIÖ jos oot vaan SISÄLTÄ todella KULTAINEN.

Ja oli siellä muutakin ja pari laitetta jäi näkemättäkin röyhkeiden jonojen takia. 10 tuntia oli tosin ihan tarpeeksi ja illalla ajelimme lentokentälle hakemaan systerin poikaystävän (kaikille kavereille sori), joten vihdoinkin minullakin oli seurassani joku, jota melkein kiinnosti brassijujutsu ja bänditouhut. Yritti varmaan vaan miellyttää, mut sekin kelpasi minulle.


Miehet haluaa tehdä tietenkin miesten juttuja, joten miksipä ei shoppailisi seuraavana päivänä hieman lisää. Turhia wc-käyntejä välttääksemme joimme ennen shoppailua reilut litran proteiinipirtelöt mieheen. Planet Smoothie on oikeastaan vastaava paikka kuin jo kehumani kanadalainen Boosterjuice, ja sieltä tulikin muutamana päivänä haettua vauhtia. 

Seuraava outlet oli eri kuin edellinen, ja sieltä minäkin löysin yhtä sun toista vaatetta. Tuli kyllä hamstrattua kamaa oikein urakalla, mut ei se mitään meinaa niillä alennuksilla.

NHL-peli oli vältellyt aina tähän saakka, mutta 30. joulukuuta tämäkin kohta poistui todo-listalta. Illalla ajoimme Tampaan, jossa Tampa Bay Lightning kohtasi Monteal Canadiensin. Halli oli ehkä ¾ täysi, mutta meininkiä riitti siitä huolimatta. Jostain syystä Montrealin kannattajia oli melkein puolet hallin väestä, ja Tampan kannattajilla oli täysi työ pysyä habsien huutosakin perässä. Mutta meteli oli kyllä käsittämätön, pahimmissa mölykohdissa mietin jopa työntää sormet korviin. Pelistä lähinnä viimeinen erä oli hyvää änärikiekkoa, kun kumpikin hakivat Tampan tasoituksen jälkeen voittoa tosissaan. Montreal kuitenkin korjasi potin jatkoajalla lukemin 1-2. 

Tässä Florida part 1. Toista osaa odotellessa.

maanantai 4. tammikuuta 2010

Se oli siinä

Sehän hurahti. Vaihto on nyt taakse jäänyttä elämää ja Suomen lempeä talvi kutsuu. Sitä ennen nautin onneksi kahden viikon loman Floridan lämmössä, mutta siitä lisää viimeisessä kirjoituksessa. Tämä keskittyy viimeisiin Kanadan fiiliksiin.



Viimeiset päivät jatkoivat siitä mihin edellisessä kirjoituksessa jäätiin. Viimeisiä bileitä, viimeisiä tenttejä ja viimeisiä reenejä. Tentit sujuivat kaikki erinomaisesti ja sarjasta A- A- C+ ei löydy kyllä löydy juurikaan parantamisen varaa. Etenkin kirjallisuuden C+:n muistan tästä eteen päin mainita tasan jokaisessa käänteessä, sillä se vaati vaivaa ja voimasanoja. Kyseisen kurssin 1500 sivuisen Retellings -kurssikirjankin raahasin matkamuistona mukanani Suomeen.

Todellisuudessa kyseinen kirja on laukussani siitä syystä, ettei koulun kirjakauppa suostunut ostamaan 120 taalan kirjaani takaisin, koska sitä ei tarvita enää ensi lukuvuonna. Tai no olisivat ne ostaneet, mutta siitä olisi saanut 5 dollaria JOS minulla olisi ollut mukanani kirjan kanssa tullut runo-CD. Eipä ollut mukana, enkä lumimyrskyssä lähtenyt tarpomaan himaan ja takaisin kolmen euron takia. Muutenkin kirjakaupan ostopolitiikka oli ihan suoraa sitä itseään, 120 dollarin kirjoista sai järjestään noin 50% takaisin oli kirja miten uuden veroinen tahansa. Vaan eipä ollut vaihtoehtoa, pakko oli myydä, kun en ole noita ensi vuonna itse uusille opiskelijoille kaupiskelemassa. Ja kirjat tosiaan oli lukuvuoden alussa käytännössä pakko ostaa, sillä koulun kirjastossa niitä ei ollut.

Onneksi metro-passin (kuukausilippu Halifaxin julkisiin) kanssa oltiin rennompia, ja siitä sai ensi vuoden rahat takaisin vaikka teinkin palautuksen myöhässä. Ideana opiskelijoille pakollinen kuukausilippu on kaksipiippuinen juttu, sillä osa vaihtareista/paikallisista ei käytä busseja koskaan. Minulle se tosin kelpasi, sillä suhasin busseilla päivittäin kaupungin päästä toiseen ja säästin passilla satoja euroja. Suurin osa tosin unohti koko passin palautuksen ja menettivät rahansa, sillä palautusmahdollisuudesta ei erikseen liikoja huudella. Tämä kannattaa tulevien Halifax-vaihtareiden muistaa. Muuten lähtöbyrokratiaa ei ollut, ja koulu lähettää opintosuoritukset Lappeenrantaan automaattisesti. Toivottavasti Suomessa kurssien hyväksyttäminen toimii yhtä jouhevasti.

Tenttien huvettua oli viimeisten jäähyväisten aika. Tosin parhaiden kavereiden kanssa jätimme moiset epämiehiset (onko tämä edes suomea?) herkistelyt väliin, ja keskityimme sen sijaan miettimään jälleennäkemisten ajankohtaa. Oktoberfest kutsuu syksyllä ja Bermuda heti, kun sinne saa sopuhintaan lentoja. Ja toivottavasti joskus vielä käväisen Halifaxissakin, jäi sinne sen verran paikallisia kavereita. 

Ja koska kaikki hienot raportit loppuvat aina tyylikkääseen yhteenvetoon, niin tässä reissusta ensimmäisenä mieleen jääneitä asioita.

Peukku ylös!

1. Kaverit. Reenikavereita, paria vaihtaria ja yhtä bermudalaista tulee kyllä ikävä. Ei olisi uskonut, että neljässä kuukaudessa voi oikeasti syntyä niin hyviä ystävyyksiä.

2. Kielitaidon karttuminen. Perfektionisti haluaa aina parantaa kaikkea, mutta kyllä näihin saavutettuihin tuloksiin voi olla ihan tyytyväinen. Etenkin englantia äidinkielenään puhuvien kanssa hengaaminen paransi omaa lontootani aivan älyttömästi, ja Chris ja kumppanit tekivät parhaani vieroittaakseen puheeni kirjakielen oikeaoppisuudesta. I'll hollaz at you lata, Chris!

3. Erilaisten ihmisten, kulttuurien ja tapojen kohtaaminen. Kyllä se aina vaan avartaa.

4. Reenimahdollisuudet. Nämä olivat kaikin puolin huikeat.

5. Toisenlaisen koulun kokeminen. Oli hienoa nähdä, miten toisella puolella maailmaa opiskellaan samaa alaa.

6. Viihteellisyys. Oli maa kumpi tahansa, rapakon takana osataan tehdä asioista showta. Vilkkuvat valot lämmittävät vanhan nörtin sydäntä aina kummasti.

7. Kanankoivet. Näitä Suomen pubeihin ja heti.

8. Loistavat ja motivoituneet proffat.

9. Outletit ja muut halvat ostosparatiisit.

10. Boosterjuice & Tim Hortons.


Peukku alas!
1. Kallis puhelimen/netin käyttö. Viiden megan kuukausilimitillä varustettu nettiliittymä maksaa noin 30 taalaa kuussa. Lisägigat operaattorista riippuen tyyliin viisi taalaa kipale.

2. Yliopisto-opiskelun kallius. Onneksi LTY maksoi minun viuluni.

3. Kallis ruoka. Eikä täältä saa edes Ehrmannin rahkaa. Tai mitään muutakaan rahkaa.

Kiitos Halifax. Seuraavassa kirjoituksessa kahden viikon Floridan loman parhaat palat.



Ainiin. Monet ovat kysyneet, että millä tavalla Suomi tunnetaan maailmalla. Vaihtarit ovat melko hyvin perillä, kanadalaisten lähinnä lätkästä. Muita satunnaisia huomioita oli metallibändien suosio, muutama HIM- ja Apocalyptica-paitainen tyyppi käveli vastaan. Hauskin juttu tuli kyllä reenikavereiden keskuudesta. Pari jätkää nimittäin kuuntelivat innoissaan Turmion Kätilöitä. Toivottavasti eivät lyriikoiden takia.

lauantai 12. joulukuuta 2009

Jäähyväisten viikot

Tenttien jälkeen vaihto on itse kullakin ohitse, joten rivit ovat harvenneet viimeisen viikon aikana nopeasti. Osa vaihtareista lähti jo joulukuun alussa, itse lähdemme viimeisten joukossa reilun viikon päästä. Viimeiset 1,5 viikkoa onkin ollut läksiäiskemujen aikaa. Tänäänkin juhlia on kolmet, joten pitää katsoa miten sitä tulee venyttyä joka paikkaan.

Hienoja tyyppejä on kyllä tullut matkan varrella tavattua ja muutamiin tulee varmasti pidettyä yhteyttä jatkossakin. Parin saksalaisen (ensimmäisessä kuvassa muutama heistä) kanssa on jo alustavasti  lyöty lukkoon esimerkiksi ensi syksyn Oktoberfestit, jonne mahdollisuuksien mukaan ilman muuta tulee lähdettyä. Punttitoverini Alex vielä vihjaisi hienovaraisesti, että pohkeille kannattaa antaa runtua ennen festejä. Tulitikuilla ei nimittäin kerätä rispektiä kun jalassa on aidot baijerilaiset polven alapuolelle loppuvat pöksyt. 

Vaihtariporukassa hengaamalla pääsee elämisen alkuun, mutta jos vaihtoajasta haluaa oikeasti jotain irti, niin suosittelen lämpimästi tutustumista paikallisiin. Onhan se bilettäminen ja eri kansallisuuksiin tutustuminen ihan lystiä, mutta ylivoimaisesti suurimmat kiksit täällä olen kyllä saanut muista tuttavuuksista.  Suurimman osan vapaa-ajastani olenkin viettänyt BJJ-reeniporukan ja erään bermudalaisen sällin kanssa. Ja mistäköhän tämän em. tyyppien kehumisen alottaisi. Kokeillaan vaikka reenikavereita.


Jokaisesta reenikaverista olisi totta vie aineksia uudeksi parhaaksi kaveriksi, etenkin tuosta valmentajastani. Tämä miesten välinen tunne on onneksi molemminpuoleinen, ja eniten vapaa-aikaa onkin tullut vietettyä 38-vuotiaan Nathanin kanssa. Omien reenien ohella olemme käyneet kahdestaan muun muassa reenailemassa hieman lisää, pyörineet Halifaxin ghetoissa ja istuneet iltoja Booster Juicen roheiinipirtelöiden parissa. Nuo pirtelöt ovat muuten parhautta, sama ketju Suomeen kiitos. Nathan järjesti vielä meikäläiselle reeniporukan kesken eilen pienimuotoiset läksiäisjuhlat, jotka olivat oikein todella onnistuneet.   

Luojan kiitos reenit ovat tänään vasta neljältä, sillä tätä kohmeloa on saanut hätistellä koko päivän aika urakalla. Kuva-aineiston kahlaaminen valaisee kyllä olotilan syntymisen syitä. Ihan tappiin asti ei tullut vedettyä, mutta en toisaalta haluaisikaan lähteä Nathanin kanssa kilpasille. Sen verran oli tekemisen meininkiä, että olisi voinut jäädä toiseksi. 

Reeniporukan lisäksi toinen mainitsemisen arvoinen tuttavuus on Chris Tucker (kyllä, nimi on tasan sama kuin sillä Hollywood-starballa mutta niin on myös asenne). Vapaa-ajallaan mies on mm. malli, kuinkas muutenkaan.

Tämäkin jätkä huitelee iältään jo melkein neljissä kymmenissä, mikä oli aluksi itselle todella vaikea uskoa. Jutut ovat parikymppisen tasoa, joten mailit mittarissa ei näy ainakaan sillä saralla. Arki-illat onkin mennyt leppoisasti Chrisin poikamiesboksissa järmäten ja tehden tasan samoja juttuja, kuin mitä hyvien Börjien kanssa nyt yleensä tehdään. Lisäksi Chrisin kautta on tullut tutustuttua vieläkin villeimpiin tyyppeihin, ja yksi perjantai meni mm. muutaman sunnimuslimin kanssa juoden viskiä ja kuunnellen NWA:ta. Eipä olisi koto-Suomessa arvannut mitä täällä odottaa.


Tarinan opetus? Ottakaa vaihdosta kaikki irti, itselle nämä reilut kolme kuukautta ovat tarjonneet isoimmat kiksit vaihtariporukan ulkopuolella koetuista jutuista. Vaihtareiden kanssa ei pääse kuitenkaan samalla tavalla integroitumaan paikalliseen elämisen meininkiin. Suurin ikävä mulla tuleekin juuri näitä kanadalaisia kavereita ja tuota bermudan vahvistusta. 

perjantai 4. joulukuuta 2009

Itsensä tutkiskelu kannattaa

Kaikkea pitää kokeilla, myös kanadalaista terveydenhuoltoa. Kävipä nimittäin niin, että viime tiistainen kirjallisuuden luento keskeytyi karmaisevalla tavalla. Aktiivisen käteen nojailun tuoksinnassa huomasin oikeassa korvassani oikein mojovan turvotuksen, joka johtui noin peukalon pään kokoisesta veripussista. Pikainen poistuminen ja tilanteen tarkistus koulun saniteettitiloissa antoi asialle viimeisen varmistuksen. Kyllä, siinähän sitä olisi oikein mainio kaalikorvan alku!

Kovat jäärät kantaisivat moisia kukkiksia ylpeydellä, mutta tämähän ei luonnollisestikaan minua koske. Niinpä seuraava osoite oli lähimmäinen lääkäriasema. Ensimmäinen naislääkäri oli aivan pihalla koko korvan suhteen, joten paikalle kutsuttiin asioista paremmin perillä ollut mieslääkäri. Itse operaatiohan sinänsä ei ole monimutkainen ja jotkut tekevät sen jopa kotona itse, mutta naislääkärin ilme oli sen verran hölmistynyt kun kerroin mitä pitää tehdä, että parempi oli pyytää seuraava asiantuntija sisään.


Neula sisään, veri ulos. Jäädytystä tarjottiin, mutta lekurin ilmeestä päätellen myöntävä vastaus olisi johtanut aika rapeaan kuittailuun, joten päätin kärsiä operaation nahoissani kuin TosiMies. Tyylikäs aku ankka -side päähän vuorokaudeksi ja menoksi. Kuvaa ottaessa vielä nauratti, mutta viimeisen 12 tunnin aikana alkoi päätä kirjaimellisti kiristää aika huolella.

Viikko reenitaukoa ja korvasuojat menivät sitä myöten tilaukseen. Tulee jatkossa halvemmaksi. 

torstai 19. marraskuuta 2009

Welcome to my crib

Niin se aika rientää. Tämän viikon jälkeen luentoja on jäljellä ällistyttävät yksi (1) viikko. Sitä seuraa kahden viikon ja kolmen hikisen tentin koerupeama, jonka jälkeen päiväni Halifaxissa alkavat olla luetut. 21 joulukuuta astelen todennäköisesti elämäni viimeiset askeleeni täällä Nova Scotian ylpeydessä, joten nyt on hyvä hetki kertailla missä ja miten sitä on tullut asuttua.


Edellinen oli aasinsilta. Se ei todellakaan ole se nerokkain mahdollinen, mutta tätä kutsutaan alan piireissä luomisen tuskaksi. Ja voi veljet, se jos mikä on tullut tutuksi kirjallisuuden kurssilla. Siitä tentistä muuten tempaisin B-:n, joka on Suomen asteikolla kolmonen. Oli Shakespeare ja John Donne hallussa.

No mutta asiaan. Tässä siis katsaus Halifaxin kulmilta. Aloitetaan satamasta, joka on maailman toiseksi suurin luonnontilainen satama (no additional dredging needed). Lämpimään aikaan satamasta löytää paljn ihmisiä ja hienoa tunnelmaa, näin talven kynnyksellä meininki on kuitenkin jo vähän hiipumaan päin. Lämpimästä tuli muuten mieleen, että täällä päästään vielä aika ajoin reilusti yli kymmenen asteen, joka etenkin aurinkoisella kelillä on todella jees.

Kivenheiton päästä satamasta on Halifaxin vanha linnoitus, joka sijainniltaan on aivan kaupungin ytimessä. Ison kukkulan päällä oleva linnoitus rakennettiin aikanaan, yllätys yllätys, suojelemaan kaupunkia. Ennen kukkulan päälle nousemista törmää kuitenkin kaupungin ylpeyteen, vanhaan kellotorniin, joka on ehkä tunnetuin Halifaxin maamerkki. 

Kukkulan päältä avautuvat näkymät joka puolelle kaupunkia. Tässä mm. edellinen kellotorni toisesta vinkkelistä. Samaan kuvaan on mahtunut myös Halifax Metro Center, jossa parin vuoden takaiset jääkiekon MM-kisat pääasiassa pelattiin. Satuimme myös näkemään linnoituksen portin vahdinvaihdon kuin tilauksesta.

Huomaa alla olevan kaverin mursuviikset. Badass! 

Toiseen suuntaan avautuu kaupungin pohjoispuoli, joka on kaupungin levottomampaa puolta. Ja siellä tallustellessa en kyllä yhtään ihmettele kaupunginosassa asuvien reenikavereiden juttuja. Vaikka Halifax suhteellisen turvalliselta tuntuukin, niin varoitukset kannattaa silti ottaa tosissaan. Pimeällä olkansa yli kurkkimista kannattaa tehdä enemmän kuin Helsingissä. Tuleville vaihtareille tiedoksi, että asunto kannattaa siis mieluummin hankkia kaupungin eteläpuolelta.

Kukkulan eteläpuolella sijaitsee Halifaxin sydän, Spring Garden Road. Katua voidaan pitää kaupungin pääkatuna, ja sen varrella sijaitsee kaikki vähänkin järkevä tekeminen shoppailusta elokuviin. Katu näyttää ja tuntuu todella pieneltä ja sitä se kiistämättä onkin. Mutta se on varmasti osasyy miksi se on tunnelmaltaan muutaman ylisanan arvoinen. Etenkin näin joulunalusaikaan katu pääsee oikeuksiinsa.

Kyseiseltä kadulta on alle kilometrin matka kämpille, joten asun käytännössä ihan keskustassa. Matkaa koulullekin on vain noin 1,5 kilometriä, joten sijainnin puolesta suosittelen kyllä South Streetin keskustan puolen kämppiä tulevillekin vaihtareille. Allekirjoittaneelta saa pyytäessä nykyisen vuokraisännän osoitetiedot, häneltä löytyy yleensä kämppä jos on tarpeeksi ajoissa liikenteessä.


Ja tästä päästiinkin sitten omaan luukkuuni. Kaksion puutalon yläkerrasta sai 800 dollarilla, mikä vastaa nykykurssilla noin 500 euroa. Ei lainkaan paha siis. Etenkin kun kampuksen tarjoamat asunnot ovat kalliimpia ja niissä joutuu oman huoneensakin jakamaan toisen opiskelijan kanssa. Alla olo-/makuuhuone, vaatehuoneena toimiva toinen huone sekä kotimme sydän, keittiö.

Puitteet ovat oikein mahtavat ja jos oikein mielikuvitusta käyttää, niin olohuoneen ikkunastakin avutuu mainiot näkymät merelle. Kyllä kelpaa tällaisina aurinkoisina aamuina.

Tämä kaunis kokonaisuus pidetään tietysti viimeisen päälle siistinä. Tästä pitää huolen vuokraisännän ystävällisesti lahjoittama imuri, joka ansaitsisi melkein oman blogikirjoituksensa, se kun on nimittäin todellinen insinöörityön taidonnäyte. Tämä punainen noin 20kg painava kapistus tottelee nimeä Dirt Devil. 

Pikainen googlaus paljasti, että tällainen firma on edelleenkin olemassa, mutta tämä malli lienee vähintään 80-luvulta. Niinä kultaisina vuosina ko. firman tuotekehityksen lähtökohtana on ollut mitä ilmeisimmin luoda maailman kovaäänisin imuri ja siinä on totta vie onnistuttu. Olen elämässäni törmännyt jopa pariin suht järeään teollisuusimuriin, joiden tuottamat desibelit suorastaan hellivät korvia tähän verrattuna. Dirt Devilin ääni on oikeasti niin järjetön, että imuroin sillä korvatulpat päässä. Ja se on muuten vähän helkkaristi mölyä, vertailun vuoksi sanottakoon etten edes Kovien Hommien vikalla keikalla pitänyt korvatulppia. Ja niistä desibeleistä tuli jo sentään sanomista.


Onneksi imuteho kuitenkin korreloi suoraan melun kanssa, ja imuri syö metrin säteeltä kaiken, jonka paino on alle viisi kiloa. Niinpä etenkin eteistä imuroidessa kengät on tullut siirrettyä tunnollisesti muualle, virheistä on syytä oppia ensimmäisellä kerralla.


Seuraavassa päivityksessä hieman lisää maisemia mm. yliopiston kulmilta ja Halifaxin eteläkärjen Point Pleasant Parkista. Sitten onkin näkemisen arvoiset kohteet saatettu kuviksi. Koulu ja muiden kiireiden takia blogin päivitystahti on hieman hiipunut, mutta yritetään jatkossa vähän kiriä.